keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

SHOPPING

Vielä toinen kirjoitus samalle päivälle, mutta en malta olla esittelemättä eilisiä ostoksiani. Olin eilen menossa vauvan kanssa perhekerhon loruhetkeen, mutta meidän bussimme ei koskaan tullut. Niinpä ajauduimme sen sijaan shoppailukierrokselle. Harmi. Yllä oleva saalis kertyi Olkkarista, sekä Anne's Past & Present liikkeestä.
Näitä suloisia saippuita olen nuuhkinut aiemminkin, niissä on huumaava tuoksu! Ostinpa kerralla sitten useamman. Nauhan ajattelin laittaa vauvan hyllyn reunalle.
Tämä ihana pussukka on minulle itselleni. Huomaan että nykyisin ostelen juttuja lähinnä kotiin ja vauvalle, en suoranaisesti itselleni. Tästä Nykissä tehdystä ihanan pehmeästä nahkapussukasta tuli uusi rahapussini.
Masking teippejä minulle on kertynyt jo kohtalainen saalis. Postaan joku kerta tuotoksiani niiden tiimoilta. Ja kortteja ei voi koskaan olla liikaa! Ostin myös pojalle tuollaiset valopallot, joita olen mietiskellyt jo jonkin aikaa. Onpahan hänellä sitten jotain mitä tuijotella illalla sängyssä!

2 kommenttia:

  1. Hihii, mä olen pidemmän aikaa noita valopalloja miettinyt ja katellut Stokkalla, eri värisenä tosin :). Viime lauantaina melkein jo tarttui käteen mutta jäi vielä harkintaan...

    VastaaPoista
  2. Joo, mäkin oon jo pidempään suunnitellut ja käynyt Stokkalla hypistelemässä. Nyt löysin Olkkarista tän väriset, ja sopi täydellisesti pojan nurkkaukseen. Siel oli muutenkin vähän eri värejä kuin Stokkalla. Tuu vaik ens viikolla kattomaan:) Ja on muuten ihana iltavalo!

    VastaaPoista