perjantai 30. maaliskuuta 2012

PÄÄSIÄISTUNNELMAA

Sunnuntaina on jo palmusunnuntai. Innolla odotan, että vauva kasvaa ja pääsee virpomaan. (Ja äiti saa suunnitella suloisen virpomisasun!!!) Ehkäpä jo ensi vuonna?! Virpomisonnea kaikille, joiden perheissä sitä sunnuntaina harrastetaan!
Herkät pääsiäismunat on ostettu Piirongista, ja paikkansa ne löysivät mantelipuun oksilta.

keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

KEITTIÖN MURUSIA

Kuvailin tänään pieniä yksityiskohtia meidän keittiössä. Asumme vuokralla, joten keittiön laattoihin ja muihin pintoihin emme itse ole pystyneet vaikuttamaan. Itse olisin kyllä valinnut erilaiset, mutta nämäkin ovat ihan kivat. Rempattu vastikään, joten uutta ja puhdasta. Se on aina ilo vuokra-asunnossa! Yläkuvassa oleva naula on Indiskasta, ja pyyhe jo aiemmin sivuilla vilahtanut Mokosta ostettu. Sain ystävältäni synttärilahjaksi Sagaformin yrttiruukun, ja se on osoittaunut kyllä erinomaiseksi. Mulla on sama basilika ollut jo pari viikkoa!!
Talouspaperiteline Perobasta, maustemyllyt New Yorkista.
Kehyksissä vanhat ja ruosteiset sokerisakset. Mistäpä muualta kuin Kesäkodin kätköistä. Kortti Olkkarista.
Mokosta ostettuja herkkuja väriskaalaan sopien :)
Ja lopuksi muistutuksena meille kaikille: KANNATTAA TEHDÄ PALJON NIITÄ ASIOITA, JOTKA TUOTTAVAT ILOA JA HYVÄÄ MIELTÄ! Hyvänmielen täyteistä keskiviikkoiltaa teille armaat lukijani!

maanantai 26. maaliskuuta 2012

AURINKOA

* KEVÄT * KEVÄT * KEVÄT * KEVÄT * KEVÄT * KEVÄT * Tämä auringonpaiste meinaa sekoittaa pääni! Ja erityisen ihanalta se tuntuu viikonlopun sairastelun jälkeen. Vauvalla oli ensin vatsatauti, joka onneksi kesti vain reilu pari tuntia. Itse sairastuin mokomaan seuraavana päivänä ja siitä ei hetkessä selvittykään. Moista tautia en aikuisiältä muista, joten tämä on kai nyt näitä "lastentauteja". Huoh, lisää odotellessa. Mutta nyt kun taudit ovat takana, sitä ihanammalle tämä aurinkoinen kevätpäivä tänään tuntuu!
Toivottelen teille jokaiselle auringontäyteistä ja iloista viikkoa! Tuokoon se mukana levähdyksen hetkiä ja mukavia yllätyksiä!
Narssissit ovat vanhassa Arabian astiassa, jonka löysin vuosia sitten parilla eurolla kirpparilta. Servettitelineen saimme veljeltäni joululahjaksi, se on Pentikin. Servetit ostin juuri viime viikolla, mutta uskokaa tai älkää, en kuollaksenikaan muista mistä! Tämä on kai tätä vauva-ajan dementiaa! :)

keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

JAFFATAULU

Kun syksyllä näin mainoksen, että Vallilan Jaffa-kangas on tulossa markkinoille turkoosina, ihastuin ikihyvikseni ja päätin hankkia palan sitä heti ensimmäisten joukoissa kevään koittaessa. Kuosihan on Erik Bruunin suunnittelema ulkomainosjuliste vuodelta 1959, ja Vallilalla oli sitä aluksi tuotannossaan tummansinisellä pohjalla. Jokin värikkäissä ja pirskahtelevissa pulloissa vetosi minuun kovasti, ja harmittelinkin, ettei väri sopinut kotiimme. Mutta ah, turkoosi toimii täydellisesti. Tauluksi päätyi tämä kangaspala!

maanantai 19. maaliskuuta 2012

VALOA

Ajattelin piristää teitä näin "takatalvisena" päivänä kuvalla, jonka otin viime viikolla. Ikään kuin luomaan uskoa siihen, että kyllä se kevät vielä taittaa talven selän! Kuvassa näkyy kuinka alkuiltapäivästä eteenpäin aurinko kääntyy paistamaan makuuhuoneeseemme. Pitsiverhoista siivilöityy tällöin aivan ihanat kuviot ympäri seiniä! Täällä on suloista nukkua pienet päiväunet.
Taalainmaan hevonen on ostettu Tukholmasta pari vuotta sitten, lamppu Tamperelaisesta My Country Home -liikkeestä. Korulipasta toimittava lasipurkki on vanha kirppislöytö.

perjantai 16. maaliskuuta 2012

VANHA RADIO

Jo pari kertaa aiemmin mainitsemani Pohjanmaan sukutila on oikea aarreaitta, ikinä ei tiedä mitä tulee vastaan! Tämä Philipsin radio on appivanhempieni vanha, ja päätynyt lopulta "kesäkotiin". Nyt se pääsi meille lainaan. Aivan tolkuttoman ihana, eikö? Juuri radion värin ympärille aloin rakentamaan loppukesästä keittiön sisustustamme, ja jossain vaiheessa rupesin kummeksumaan, kuinka saman värisiä juttuja löytyy niin paljon. Sitten tajusin, että kyseessähän on tämän hetken kuumin trendiväri! :)
Radion päällä kalenteripalikat, jotka sain ystävältäni joululahjaksi. "Happiness is homemade" sydämen on äitini ostanut minulle pari vuotta sitten jostain myyjäisistä.
Lisäksi vanhoja Shakespearen kirjoja, sekä kahdet vaarini isän vanhat kakkulat kotelossaan.
Kirjevaaka on myös ilmeisesti vanhanvaarin peruja. Ihastuin siihen lapsena, ja vaarini antoi sen minulle.
Sekä L-kirjain, että rukousnauhatyyppinen koru, ovat lahjoja ystäviltä.

keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

PARAS "TERVEYSKAKKU" IKINÄ!

Hyvät naiset ja herrat, saanko esitellä teille kakun, joka mullistaa elämänne! Tai niin kävi ainakin minulle. Juustokakku, joka on tehty lähinnä pähkinöistä ja marjoista! Maistuu aivan ihanalle, raikkaalle ja juuri sopivan makealle. Ei sisällä jauhoja, ei sokeria, eikä voita. Ainoastaan manteleita, cashewpähkinöitä, taateleita, sitruunaa ja vaniljaa, sekä vähän hunajaa ja kookosöljyä. Lupaan, ette pety jos tätä kokeilette! Ohje löytyy täältä. Tämän kakun merkeissä oli ilo juhlistaa syntymäpäivääni!

tiistai 13. maaliskuuta 2012

VAUVANPEITTO

Äitini teki vauvalle tällaisen ihanan torkkupeiton. Siinä on samat värit kuin vaunuissamme, joten odotan innolla kesää, kun peittoa voi käyttää ulkona! Peitto on virkattu paloista, ja sitten reunustettu tuollaisella pitsimäisellä reunuksella. Eikö olekin hieno?!

maanantai 12. maaliskuuta 2012

HERKKYYTTÄ VIIKKOONNE

Suloinen kevät jatkaa tuloaan! Miten se voikaan vuosi vuoden perään yllättää ihanuudellaan? Onnentunne minkä kevätaurinko lämmittäessään tuottaa, on huumaava, sitä haluaa aina vain lisää ja lisää!! Ostin muutama viikko sitten kukkakimpun, johon laitettiin silmuillaan oleva oksa. Ja tältä oksa näyttää nyt. Iloisia kevätpäiviä teille! Ja ottakaahan oksia sisään kevätilmettä luomaan!
Kuvissa näkyvä vanha ikkunapoka on mieheni sukutilalta Pohjanmaalta. Sen on tehnyt mieheni isoisän isä, ja siinä on käsintehdyt puunaulat. Kauniin patinan se on saanut vuosikymmenten saatossa.

perjantai 9. maaliskuuta 2012

PAPEREITA

Jatkoa edelliseen paperipostaukseen. Tässä kuva paperilaatikostani, siis toisesta niistä. En kertakaikkiaan pysty vastustamaan kauniita papereita, ja toki käytänkin niitä ahkerasti! Suosikkiliikkeeni näille hankinnoille on ehdottomasti Papershop Kruununhaassa. Piipahdan liikkeessä tuon tuostakin, ja aina mukaani tarttuu jotain uutta. Paperiarkkien lisäksi heillä on valikoimissaan mm. erilaisia muistivihkoja, ja -lappuja, sekä kortteja, mobileja ja paperipussukoita. Alla viimeisin hankintani - ihan mahtavat "To do" -laput kommentteineen!

tiistai 6. maaliskuuta 2012

LAATIKOITA

Ihailen aina kauniita laatikoita kun niitä näen. Minusta tuntuisi kuitenkin tuhlaukselta maksaa isot rahat sellaisesta, minkä tässä tapauksessa voin itse tehdä paljon edullisemmin -ärsyttävä päähänpinttymä. Niinpä päällystän ahkerasti erilaisia pahvirasioita, kenkälaatikoita jne. Kauniita papereita minulla on kaapit pullollaan, ja lisää kertyy koko ajan. Yritänkin piilotella uusia ostoksia mieheltäni, joka jostain syystä ei vielä ole ymmärtänyt ihanien paperien viehätystä.
Nämä laatikot olen päällystänyt tavallisilla lahjapaperiarkeilla. Molemmat arkit on ostettu aikoinaan Stocmannilta. Kenkälaatikot hain lähimmästä tavaratalosta. Vanha kaappi on ostettu Kankaanpäässä sijaitsevasta sisustusliikkeestä, joka myy sekä uutta että vanhaa. Ostimme kaapin edelliseen kotiimme, ja se on herättänyt siitä lähtien kovasti ihastusta niin meissä itsessämme kuin vieraissakin. Riihimäen keittiötölkki oli jäänyt joltain mieheni entiseen kimppakämppään, ja pelastin sen sieltä mukaan kun muutimme yhteen. Talvivaloille heitän tänään hyvästit ensi vuoteen!
Hauska kortti päättyi kirpparilta ostettuihin kehyksiin.

sunnuntai 4. maaliskuuta 2012

PIENET ONNENHETKET

Kaunista, aurinkoista viikkoa kaikille!
Olen mietiskellyt viikonloppuna onnellisuutta, ja sitä miten kiitollinen saan olla että elän kovin onnellista elämää. Vaikka elämän suuret linjat ohjaavat paljolti onnellisuuttamme, on onni yhtälailla niissä pienissä, nopeasti ohikiitävissä hetkissä, joista on nautittava kun ne osuvat kohdalle. Huvikseni listasin 10 onnenhetkeä tämänhetkisestä arjestani:

- vauvan nauru ja tuikkivat silmät, pieni käsi omassa
- kevätauringon kutitus kasvoilla
- hyvän sisustuslehden / -blogin lukeminen. Tai ennen kaikkea kuvien katselu :)
- jokaviikkoisen saunavuoron ensimmäinen löyly ja syvä uloshengitys nojaten seinään
- vastajauhetun kahvin tuoksu
- kauniit kukat maljakossa ja niiden ihailu
- vastapestyjen ja -silitettyjen lakanoiden väliin pujahtaminen nukkumaan mennessä
- hienosti katettu ja rauhallisesti nautittu aamiainen (tätä harrastamme monta kertaa viikossa...)
- keinutuolissa istuminen ja kauniin maiseman katselu (tätä taas teen aivan liian harvoin!)
- maailmanparantaminen ystävien kanssa puhelimessa tai kasvotusten

Olisi kiva kuulla mitkä asiat / hetket ovat teille niitä, jotka tekevät arjesta suloista, ja saavat onnentunteen läikähtämään rinnassa!
Vaaleanpunainen pioni juhlistaa kevään tuloa. Kynttilä on Indiskasta. En ole ennen löytänyt tämän väristä kynttilää, ja se on juuri sama sävy mitä keittiössämme muutenkin pilkahtelee!

torstai 1. maaliskuuta 2012

GRANOLA

Teen aina välillä tällaista siemenmysliä joka on todella hyvää! Pohjana minulla on pari-kolme desiä kaura- tai muita hiutaleita, johon lisätään paljon pähkinöitä ja siemeniä, sekä sekoitetaan sekaan pari-kolme ruokalusikallista rypsiöljyä ja hunajaa. Tasoitellaan uunipellille ja paahdetaan 200 asteessa 10-15 min. Jäähtyneeseen granolaan lisään kuivattuja hedelmiä, esim. kookoslastuja tai taatelin paloja. Namnam! Kuvaan pääsi rekvisiitaksi mieheni ahkerassa käytössä oleva kahvimylly, sekä Mokosta ostettu astiapyyhe. Ilosta viikonloppua teille!